Ajoreitistön suunnittelun lähtökohtana vanhojen ajourien tunnistaminen

Yksi ajourasuunnittelun lähtökohdista on vanhojen ajourien tunnistaminen. Kun metsään suunnitellaan uutta hakkuutoimenpidettä, on hakkuun toteuttajalla vaihtoehtona pyrkiä seuraamaan vanhoja ajouria tai pyrkiä nimenomaan välttämään vanhoilla ajourilla ajoa. Ajouria kannattaa käyttää, mikäli vanha ajourareitistö ei ole aiheuttanut metsämaahan merkittäviä maastovaurioita, vanhat ajourat eivät ole kunnolla luontaisesti uudistuneet ja metsässä halutaan jatkaa jaksollista kasvatusta. Vanhojen ajourien käytöllä voidaan tällöin ehkäistä uusien ajourien synty vanhojen urien lisäksi, joka voi aiheuttaa liialliseen ajouraverkoston tiheyteen.

Tilanteessa, jossa vanhat ajourat ovat metsittyneet kunnolla, metsänomistaja voi haluta metsän eri-ikäisrakenteisuuden lisäämistä, jättämällä vanhat ajourat kasvamaan ja tekemällä uudet urat vanhojen urien väliin.

Helsingin yliopiston metsäteknologian tutkimusryhmä on kehittänyt menetelmän olemassa olevan ajouraverkoston tunnistamiseksi.  Opetusaineistoa varten on kerätty 40 kpl 1×1 km suuruisia kohdealueita Parkanon ja Ikaalisen alueelta. Kohdealueista on digitoitu jokainen havaittu ajoura. Ajouran määrittämiseen on käytetty tiheäpulssisesta laserkeilausdatasta, ilmakuvista johdettuja tunnuksia sekä maastotiedustelua. Opetusaineisto käsittää yhteensä 366 km ajouraa. Ratkaisumenetelmänä käytettään U-NET konvoluutioverkkomenetelmää. Testiemme mukaan ajouran tunnistamisen tarkkuus on yli 90 % (Abdi, Uusitalo, ym. 2021).